muusikko
Olen ennen kaikkea rumpali, mutta soitan myös pianoa sekä hieman sähköbassoa.
Rumpalina vahvuusalueeni on erityisesti pop ja funk. Myös rock on lähellä sydäntä. Olen soittanut keikoilla myös tanssimusiikkia, metallia sekä jazzia, mutta niissä en koe olevani vahvimmillani.
Valmistuin muusikoksi Tornion pop&jazz konservatorio Lappiasta v. 2009 pääaineenani rummut. Olen soittanut rumpuja vuodesta 2002 alkaen. Sitä ennen opiskelin klassista pianoa 9 vuotta Ylihärmän musiikkiopistossa. Opiskelin myös konservatoriossa sivuinstrumenttina pop&jazz pianoa sekä sähköbassoa.
Jatkoin musiikin opintojani Oulun ammattikorkeakoulussa, josta valmistuin musiikkipedagogiksi, eli minun tapauksessani rumpujensoiton opettajaksi v. 2013.
Olen soittanut vakituisesti viidessä eri bändissä sekä tehnyt lukuisia erilaisia freelance keikkoja sekä sijaisuuksia ja ollut mukana erilaisissa musiikki-projekteissa.
DRUMORG
Drumorg on oululaisten Elias Niemelän ja Suvi Buckmanin perustama kansainvälisessäkin mittakaavassa harvinaislaatuinen duo, joka yhdistää kirkkourut sekä rummut toimivaksi kokonaisuudeksi.
Konserteissaan Drumorg esittää mm. tunnettuja elokuvamusiikin teemoja sekä eri tyylilajien tunnetuimpia teoksia ennenkuulumattomina versioina soitinnettuna kirkkouruille sekä rummuille.
Siirrettävien Superurkujen ansiosta konserttielämys on mahdollista toteuttaa lähes missä tahansa.
IIRIS
Bilebändi IIRIS perustettiin pop&jazz konservatorio Lappiassa Torniossa v. 2006.
Ohjelmistoon kuuluu sekä suomen- että englanninkielisiä hittejä, aina 80-luvulta tähän päivään. IIRIS on keikkaillut mm. erilaisilla festareilla, Ruotsin ja Viron laivoilla, yökerhoissa ympäri Suomea sekä lukuisissa erilaisissa yksityistilaisuuksissa.
Groovesisters
Groovesisters on näyttävä duo, joka koostuu kahdesta Oululaisesta musiikin ammattilaisesta. Duosta poikkeuksellisen tekee kokoonpano, johon kuuluu piano ja rummut.
Groovesisters on mm. sovittanut levyllisen pianisti Jamie Cullumin musiikkia pianolle ja rummuille. Äänimaisemat vaihtelevat tiukasta groovesta kevyempään jazzpoppiin.
Sutina
Sutina on neljä vahvaa naista sisältävä bändi, joka tekee omaa musiikkia ja maustaa sitä huumorilla sekä elämän tositarinoilla. Basson, rumpujen, kitaran, laulun ja poikkihuilun lisäksi bändissä voidaan kuulla myös mm. triangelia, joystickkiä, tanssimattoa ja lusikoita.
Avidé (2002-2008)
Avidé oli ensimmäinen bändini, joka toimi kotipaikkakunnallani Ylihärmässä. Yläkoulun jälkeen perustimme kaveriporukalla oman bändin, jolla teimme levyllisen omaa musiikkia ja keikkailimme ympäri Etelä-Pohjanmaata. Tässä bändissä sain ensimmäiset rumpu-oppituntini, joista on ollut erittäin paljon hyötyä jälkeenpäin.